Varaudutaan myös kohtaamaan toisemme
27.01.2023
Sähkönsäästötoimenpiteisiin on ryhdytty ja varautumissuunnitelmat tehty.
Mutta miten oma mielemme voi kaiken tämän keskellä? Kuka kannattelee, kun oman elämän energiakriisi tai epävarmuus henkilökohtaisesta tulevaisuudesta iskee?
Muutama lukuvuosi sitten opistovuotensa alussa eräs opiskelijamme kuvaili elämänsä olevan pirstaleina. Mistään ei saanut otetta, ja ympäristö painosti puskemaan täysillä eteenpäin, vaikka matka oli vielä täysin tuntematon määränpäästä puhumattakaan.
”Siispä kaikki on sinulle mahdollista”, kannustin. Melko pitkään jatkuneen keskustelumme edetessä havaitsin selvän muutoksen; opiskelijan selkä suoristui ja silmät kirkastuivat. Luotani poistui vielä hieman haparoivat askeleet, mutta huomattavasti toiveikkaampi olemus.
Olen työskennellyt kasvatukseen ja koulutukseen liittyvissä tehtävissä lähes koko työurani ajan. Nykyisessä tehtävässäni Joutsenon Opiston rehtorina voin kiteyttää työni tärkeimmän merkityksellisyyden kahteen sanaan: aito kohtaaminen. Lukuvuosi toisensa jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tärkeintä työssäni on tasavertainen rinnalla oleminen, kanssakulkeminen, kohtaaminen ja kuunteleminen. Onpa kohtaamisessa kyse työntekijästä tai opiskelijasta. Työhuoneeni ovi on aina auki, eikä punainen valo sen pielessä pala koskaan. Kohtaamiselle on aina aikaa. Parhaiten käytetty työaikani, joka myös palkitsee henkisesti, ovat juuri nämä tärkeät kohtaamiset arjessa.
Opistomme yhteisöllisyyttä ja aitoa välittämistä korostavat arvot ovat olleet ajankohtaisia aina, mutta varsinkin juuri nyt. Kun sähköä on säästeltävä, aitoon kuulumisten vaihtoon kannattaa ryhtyä sitäkin herkemmin. Hetkeen pysähtymisen ja kaiken sen hyvän tunnistaminen ja tunnustaminen, mitä meillä on ympärillämme, korostuu, kun huoli ja lisääntyvä epävarmuus tulevasta uhkaa romuttaa elämänhallintaa.
Henkilökohtaisen varautumissuunnitelmani mukaan tänä talvena merkitsen kalenteristani entistäkin enemmän aikaa kohtaamisille. On kiistatonta, että aidon mitäkuuluun äärelle pysähtyminen valaisee kanssakulkijan pimeyden ja lisää energiaa jo ennen sen kriisiytymistäkin.
Jos jäitte miettimään, miten tekstini alkupuolella mainitsemani opiskelijan lukuvuosi jatkui, niin kerron sen mielelläni. Melko pian syyslukukaudella hän totesi olevansa täysin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Opiskelija kiitti sekä opettajilta saamastaan tuesta että läheiseksi muodostuneen asuntolaporukan kanssa vietetyistä yhteisistä hetkistä, kokkailuista, peli- ja elokuvailloista. Asian ytimessä oltiin viimeistään opiskelijan kertoessa, että täällä opistollamme ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hänen oli hyväksyttyä ja turvallista vastata tulevaisuuden suunnitelmia tiedusteltaessa ”En tiedä”. Siitäkin huolimatta tai juuri sen takia ovet jatko-opintoihin avautuivat, joskin aivan eri alalle kuin opiskelija olisi opistovuotensa alussa osannut ajatellakaan.
Näitä miettiessäni ja näitä ajatuksia kirjoittaessasi olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kansanopisto on monella tavalla merkityksellinen kohtaamispaikka eri ikäisille, eri puolilta Suomea ja maailmaa oleville ihmisille.
