Jatkuva haku kevätlukukauden 2025 opintoihin
on käynnissä!

Opiskelun aloittaminen onnistuu myös kesken lukuvuoden! Jos esimerkiksi valmistut loppuvuodesta, olet poissa työelämästä tai kaipaat uutta alkua, voit opiskella meillä kevätlukukauden ja käyttää ajan hyödyllisesti, omaa tulevaisuuttasi edistäen. Henkilökohtaisen opiskelu-suunnitelman avulla opintojen aloittaminen tehdään sinulle mahdollisimman sujuvaksi. 

Kevään opintotarjontaamme sisältyy kuvataiteen, hyvinvoinnin ja japanin kielen opintoja, joihin on mahdollisuus kiinnittyä mukaan tammikuusta 2025 alkaen. Voit myös opiskella ekologisia elämäntaitoja 8 viikon mittaisella Edetään EKOina -opintojaksolla maaliskuusta alkaen. Ammattitaitoiset opettajamme, monipuoliset kurssit ja yhteisöllinen tekeminen kehittävät paitsi osaamistasi valitsemassasi oppiaiheessa myös antavat mieleenpainuvia elämyksiä ja muistoja. Tutustu alla tarjolla oleviin opintoihin ja ilmoittaudu mukaan nyt!
 

Opinnot 7.1.2025 alkaen tai erikseen sovittava aloitusaika

Kuvataide

Kuvataidelinjalla pääset syventymään taiteen eri tekniikoiden pariin. Laadukas opetus ja monipuolinen kurssitarjonta takaavat kuvallisen ilmaisun kehittymisen, omat lähtökohdat ja tavoitteesi huomioiden. Jos tavoittelet taidealan jatko-opintoja, saat tukea ja ohjausta hakuprosessiin. Yhtä hyvin voit kuitenkin keskittyä taiteen tekemiseen pelkästä innostuksesta ja etsiä omaa tulevaisuuden suuntaasi. Kuvataideopinnot mahdollistavat myös kaikenikäisille aikuisille tilaisuuden täydentää ammattitaitoaan tai ottaa omaa aikaa elämän muutoshetkillä.

Lue lisää opintolinjakohtaisilla sivuillamme.

Ilmoittaudu kevään 2025 opintoihin tästä


 

Hyvinvoiva keho ja mieli

Opinnoissa syvennytään hyvinvoinnin peruselementteihin fysiologisesta, psykologisesta ja ympäristöllisestä näkökulmasta. Hyvinvointia tarkastellaan kehollisuuden, tunteiden, vuoro-vaikutuksen, luovuuden ja luontoyhteyden kautta. Opinnot sopivat sinulle, jos olet kiinnostunut hyvinvointi-, sosiaali- tai kasvatusaloista tai haluat hankkia valmiuksia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ymmärtämiseen, luovuuden kehittämiseen, ihmisten kohtaamiseen ja ryhmässä toimimiseen.

Lue lisää opintolinjakohtaisilla sivuillamme.

Ilmoittaudu kevään 2025 opintoihin tästä


 

Japanin kieli ja kulttuuri

Opintojen aikana käydään läpi peruskielioppia, hiragana- ja katakana-merkkejä sekä kanji-merkkejä. Lisäksi opitaan kielen rakenteita ja eri tilanteissa käytettäviä ilmaisutapoja ja käytännön kielitaidon harjoittamiseksi tehdään paljon puheharjoituksia. Linjalla perehdytään myös Japanin kulttuuriin sekä tutustutaan maan historiaan ja tapoihin. Jos aloitat opinnot kevätlukukaudella, olisi japanin kielen alkeiden osaamisesta hyötyä, mutta aiemmat osaaminen ei ole pääsyvaatimus opintoihin.

Lue lisää opintolinjakohtaisilla sivuillamme.

Ilmoittaudu kevään 2025 opintoihin tästä

 

Opinnot 24.3.-16.5.2025 (8 vko)

Edetään EKOina

Opinnoissa syvennytään ekologiseen ajatteluun ja ihmisen ja luonnon yhteyteen. Linjan opinnot soveltuvat kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ympäristöstä, luonnossa olemisesta ja kestävämmän elämän elämisestä. Opiskelu sopii niin välivuotta viettäville, arjen hektisyydestä irtautumista kaipaaville, omia kiinnostuksen kohteitaan tutkiskeleville kuin työelämän nivelvaiheissa oleville. Kevään moduulijaksossa opinnoissa painotetaan mm. ekologista ruokaa ja omavaraisuutta.

Lue lisää opintolinjakohtaisilla sivuillamme.

Ilmoittaudu kevään 2025 opintoihin tästä

Autamme sinua mielellämme sopivien opintojen löytämisessä, joten kysy rohkeasti lisää opisto@joutsenonopisto.fi
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista