Vastuullinen Joutsenon Opisto

Joutsenon Opisto on kansanopisto, joka tunnetaan laadukkaasta koulutuksesta, yhteisöllisestä opiskelusta sekä kestävän kehityksen arvoista. Meille on tärkeää, että kohtaamme, kuuntelemme ja syvennymme opiskelijoidemme tarpeisiin. Valitun oppiaiheen opintojen lisäksi kannustamme opiskelijoitamme ottamaan vastuuta elämästään, toimistaan ja ympäristöstään kokonaisvaltaisesti, myös kestävän kehityksen periaatteet huomioiden.

Jokainen opiskelijamme on meille arvokas ja ainutlaatuinen yksilö. Tavoitteenamme on, että kaikki opiskelijamme kokevat tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, kokevat olevansa tasavertaisia ja saavat tukea oppimiseensa. Toivomme myös, että opiskelijoidemme on helppo lähestyä opiston henkilöstöä, niin opettajia kuin muuta henkilökuntaa, oli asia mikä tahansa.

Tavoitteenamme on olla ekososiaalisen sivistyksen edelläkävijä

Ekososiaalisen sivistyksen arvoihin ja toiminnan periaatteisiin lukeutuvat vastuullisuus, kohtuullisuus ja ihmistenvälisyys. Vastuullinen toimintamme perustuu jatkuvan parantamisen periaatteeseen. Peilaamme toimintaamme kaikissa arjen toiminnoissamme vastuullisuuden ja kestävän kehityksen kautta: hankinnoissa, ruokapalveluissa, rakennusten energiaratkaisuissa sekä ihmisten kohtaamisessa.

Erityisesti opiskelijoidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Panostamme yhteisölliseen ilmapiiriin sekä opiskelijoidemme että henkilökuntamme keskuudessa. Jotta pystyisimme toimimaan tavoitteidemme ja lupaustemme mukaisesti, keräämme säännöllisesti palautetta opiskelijoiltamme kehittääksemme aktiivisesti toimintaamme.

Voit lukea lisää ekososiaalisesta sivistyksestä ja vastuullisuudesta täältä sekä jatkuvan parantamisen periaatteesta täältä.

Joutsenon Opisto noudattaa myös turvallisen tilan periaatteita.

 
Sertifioitu kestävän kehityksen oppilaitos

Joutsenon Opisto sertifioitiin kestävän kehityksen oppilaitokseksi toukokuussa 2022. Sertifioinnin myönsi Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen (OKKA) säätiö. Lue lisää sertifikaateistamme täältä!

Mitä kestävä kehitys on? Se on kehitystä, jonka avulla tyydytetään nykyisten sukupolvien tarpeet vaarantamatta kuitenkaan tulevien sukupolvien mahdollisuuksia tyydyttää omat tarpeensa. Tarkentaakseen tätä YK on määritellyt 17 Kestävän kehityksen tavoitetta, joiden avulla on pyritty ohjaamaan vuodesta 2016 alkaen kansainvälistä kehitystä kestävämmälle tasolle. Tavoitteet koskevat niin ympäristön kuin ihmistenkin hyvinvointia.

Joutsenon Opistolla tavoitteenamme on sulauttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kaikkeen tekemiseemme ja toimintaamme. Konkreettisesti kestävä kehitys ilmenee opistollamme vastuullisuuden, ekososiaalisen sivistyksen, myötätuntokulttuurin ja yhteisöllisyyden muodossa, jotka kaikki kietoutuvat yhteen toiminnassa, vuorovaikutustilanteissa, opetuksessa sekä olemisessa.

Sloganimme "Edetään ekoina!" kuvastaa kestävän kehityksen toteuttamista opistollamme: sen lisäksi, että haluamme olla kestävä ja ekologinen toimija, haluamme myös olla kärkijoukossa toteuttamassa niin luonnon kuin ihmisen hyvinvointia edistäviä toimintatapoja.

Haluatko lukea tarkemmin, mitä konkreettisia kestävän kehityksen mukaisia toimia olemme tehneet aiempina lukuvuosina? Tutustu lukuvuosikohtaisiin kestävän kehityksen toimintakertomuksiimme:

 
Edetään ekoina! - Kestävän kehityksen opintolinjamme

Yksi tärkeimmistä keinoistamme edistää asettamiemme kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista Joutsenon Opistolla on kestävän kehityksen huomioiminen myös opetuksessa ja sitä kautta tiedon jakaminen sekä jalkauttaminen opiskelijoille. Opintosuunnitelmassa olemme linjanneet asian seuraavasti: "Kaikilla opintojaksoilla pohditaan opiskeltavien aihepiirien kytköksiä kestävän kehityksen tavoitteisiin. Pyrkimyksenä on ymmärtää asioiden ja ilmiöiden välisiä kytköksiä ja moninäkökulmaisuutta ja oppia systeemistä ajattelua."

Tavoitteenamme on kannustaa opiskelijoitamme ottamaan vastuuta elämästään, toimistaan ja ympäristöstään kokonaisvaltaisesti, myös kestävän kehityksen periaatteet huomioiden. Päämääränä yhdessä muiden organisaatioiden kanssa edistää kestävää kehitystä osana jokaisen kansalaistaitoja.

Erityishuomio kestäviin elämäntapoihin on Edetään ekoina -opintolinjallamme, jossa syvennytään ekologiseen ajatteluun ja ihmisen ja luonnon yhteyteen. Opintovuoden aikana rakennetaan ymmärrystä ihmisen ja ympäristön toiminnasta, omasta osallisuudesta maailmankansalaisena sekä harjoitellaan taitoja, joilla voi elää todeksi kestävää elämää.

Koulutustarjontamme

Edetään ekoina -opintolinja

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Voit säätää valintojasi asetuksista